Julkaistu 2007-06-15

Rahaa säästävä harjoittelu

Seitsemän prosenttia. Niin paljon voi polttoainekulutus alentua, kun Fuelwatch-konsepti yhdistetään kuljettajien taloudellisen ajon koulutukseen. Siksi Volvo ottaa käyttöön kuljettajien koulutusohjelman koko Euroopassa.

A

n Paepen on Volvo Trucksin kuljettajakoulutuksesta vastaava projektijohtaja Göteborgissa. Hän on ollut mukana kehittämässä koulutusmateriaalia, jota käytetään, kun eurooppalaisia kuljettajia opetetaan säästämään kalliita polttoainetippoja.

– 45 kuljettajakouluttajaa Euroopan eri markkina-alueilta on ollut Göteborgissa taloudellisen ajon kurssillamme. Nyt he ovat palanneet kotimaihinsa ja opettavat niissä kuljettajakouluttajia, jotka puolestaan tulevat kouluttamaan kuorma-autokuljettajia. Taloudellisen ajamisen kurssien kysyntä kasvaa koko ajan, sanoo An Paepen.

Tehdyt testit osoittavat, että kuljetusyritykset voivat kuljettajakoulutuksen avulla säästää 5–10 prosenttia polttoainekustannuksistaan. Keskimäärin kulutus laskee seitsemän prosenttia.

– Kuljettajakoulutuksella voidaan siis säästää suuria summia. Sen sijaan säästäminen kuljetusyritysten palkka-, huolto-, kunnossapito-, vakuutus- ja ajoneuvokustannuksissa on vaikeampaa. Tavoitteemme on saada kulutus pysyvästi 5 prosenttia alemmalle tasolle, mikä merkitsisi valtavia säästöjä jokaiselle kuljetusyritykselle, hän toteaa.

Myös itse kuljettajakouluttajat pystyivät koulutuksen avulla alentamaan kulutusta runsaat kuusi prosenttia.

– Se on erinomaisen hyvä luku, sillä kuljettajakouluttajat osasivat jo ennen koulutusta ajaa polttoainetaloudellisesti, sanoo An Paepen.
Saksassa viime keväänä toteutetussa erikoisprojektissa saavutettiin samanlaisia tuloksia. Kaksitoista Börje Jönsson Speditionin kuljettajaa Hampurista osallistui koulutukseen ja heistä kahta seurattiin tarkasti neljän kuukauden ajan. Kuorma-autot varusteltiin Fuelwatch-konseptin mukaisesti polttoainekulutuksen alentamiseksi.

Börje Jönssonin kuljettajat olivat jo ennen projektia taitavia kuljettajia, mutta silti polttoainekulutus laski runsaat seitsemän prosenttia. Nyt kaikki Börje Jönssonin kuljettajat ovat käyneet taloudellisen ajon kurssin.

Lataaa lehti pdf:nä
Valitse maa www.volvotrucks.fi Tekijänoikeudet & salassapito