Bert ”Knatte” Johansson nappasi ykkössijan Ruotsin Super Eco Driver -kisan maakohtaisessa finaalissa. Loppukilpailussa hän uskoo norjalaisten tarjoavan kovimman vastuksen.
Super Eco Driver:
Super Eco Driver on pohjoismainen taloudellisen ajon kilpailu. 2009 ja 2010 aikana Norjan, Tanskan, Ruotsin ja Suomen kuorma-autokuljettajat ovat ajaneet kilpailukierroksensa oman paikallisen Volvo jälleenmyyjänsä luona. Kunkin maan omista finaaleista kaksitoista kuljettajaa on selviytynyt loppukilpailuun, joka pidetään Ruotsissa lauantaina 17. huhtikuuta. Ensimmäisenä palkinto on Volvo minikaivukone.
Volvo Visiitin internet-versio tulee julkaisemaan kahdentoista loppukilpailuun selviytyneen kuljettajan haastattelut tasaisin väliajoin ennen finaaleja.
B
ert ”Knatte” Johansson alkoi jo 19-vuotiaana ajaa isänsä yrityksen, Bertil Johansson Åkerin autoja Tranåsissa Smålandissa Ruotsissa. 25-vuotiaana yritys siirtyi hänelle. Tänään, 20 vuotta myöhemmin, 12 työntekijää työllistävän yrityksen nimi on Sommens Transport. Knatte on myös osaomistaja Tranås Skogstransporterisssa, jossa on 12 työntekijää.
Kuljetusyritysten autot, joista useimmat ovat Volvo FH16 -mallia, kuljettavat puutavaraa eri puolilla Ruotsia. Viime syksynä Knatte tarttui ensi kertaa upouuden Volvo FH16 700:n ohjauspyörään.
– Se on aivan ylivoimainen auto, hän sanoo.
Ruotsin finaaliin osallistuneista 41 kuljettajasta Knatte oli selvä voittaja.
Norjalaisten lyöminen Pohjoismaiden finaalissa on Knaten mielestä suurin haaste.
– Heidän lähtökohtansa kilpailuun ovat etukäteen arvioiden hyvät, sillä he ovat tottuneet ajamaan mäkisessä maastossa ja osaavat hyödyntää alamäkiä, Knatte toteaa.
Ruotsin finaalin voiton jälkeen Knatte lupasi panostaa kunnolla harjoitteluun ja hänen autoissaan on Dynafleet, jonka avulla on helpompaa seurata polttoaineenkulutusta. Nyt hän kuitenkin tunnustaa vähän tinkineensä lupauksistaan.
– Uskon enemmänkin siihen, että mahdollisuuteni riippuvat päivän kunnosta ja onnesta. Lupaan kuitenkin tehdä parhaani. Päivää ennen Ruotsin finaalia söimme hyvä illallisen Avenyn hotellissa. Se tuntui toimivan, joten aion virittäytyä samalla tavalla tähän Pohjoismaiden finaaliin, Knatte kertoo. ■